Naisten superpesiskausi käyntiin perjantaina – vilkas pelaajaliikenne maustaa ennakkospekulaatioita!
Naisten superpesiskauteen lähdetään todella herkullisista asetelmista perjantaina. Sarjassa on mukana 12 joukkuetta ensi kertaa kauden 2013 jälkeen.
Minttu Vettenranta tekee paluun Pesäkarhujen lukkariksi. Kuva: Lassi Karvonen. Ⓒ Lassi Karvonen / Lassi Karvonen
Vahvoja ennakkosuosikkeja ovat viime syksyn kärkinelikon joukkueet, joiden ulkopuolelle Suomen mestaruus on edellisen kerran mennyt Pattijoen Urheilijoiden juhliessa syksyllä 2000. Joukkueiden välillä on kuitenkin tapahtunut todella mielenkiintoista pelaajaliikennettä. Virpi Hukka ja Emma Sallinen matkasivat syksyn kohusiirron mukana Jyväskylästä Tampereelle. Kaksi edellistä mestaruutta voittaneen Kirittärien epäilijät saivat uutta ajateltavaa, kun Emma Körkkö pyörsi päätöksensä lopettamisesta toukokuussa.
Lapualla ja Porissa isoin muutos on tapahtunut lautasen äärellä. Virkiän lukkariosasto vahvistui kokeneella Niina Härkösellä ja Pesäkarhujen lukkarina nähdään seuran oma kasvatti Minttu Vettenranta.
Naisten superpesiskautta ennakoidaan lisää makasiiniohjelmassa, joka tulee maksutta katsottavaksi Ruutuun keskiviikkona kello 13. Studioisäntänä häärii Olli Eronen. Vieraiksi saapuvat Urheilulehden pesäpallotoimittaja Timo Kankaanpää ja Ruudun pesäpalloasiantuntija Antti Tokkari.
Kausi pyörähtää käyntiin neljän ottelun voimin perjantaina. Superpesiksen otteluohjelmat ja Ruudun päälähetykset löytyvät kätevästi ottelut-sivulta.
Naisten Superpesiksen pelaajaliikenne kaudelle 2020
Fera, Rauma
Fera voitti B-tyttöjen Suomen mestaruuden syksyllä. Nuorille pelaajille, kuten Jasmin Andreasen ja Aino Tanhua, onkin vastuuta tarjolla myös naisten superpesisjoukkueessa. Iloisena uutisena joukkueelle kokenut Miia Tervonen pyörsi lopettamispäätöksensä maaliskuussa. Pelinjohtajaksi on palannut Arto Felin.
Uudet pelaajat: Jenna Kallio (NJ), Fanny Lahtinen (Pesäkarhut), Jannika Lillunen (JoMa)
Lähteneet: Laura Pohjola (PattU), Kati Tanhua (Kirittäret), Tilda Tuomi (Pesäkarhut)
Hyvinkään Tahko
Kaksi kokeneempaa profiilipelaajaa, Itä-Lännestäkin tuttu Laura Kerola sekä Netta Rummukainen, ovat erinomaisia vahvistuksia Tahkon Leideille.
Uudet pelaajat: Laura Kerola (SMJ), Netta Rummukainen (SMJ)
Lähteneet Emmi Hytönen, Marianne Penttinen (lop.), Jessi Vatanen (lop.)
Joensuun Maila
Nousija esiintyy naisten Superpesiksessä ensi kertaa Joensuun Mailan nimellä. Aiemmin vain Pesä Ysejä edustanut Marianne Roiha on Itä-Länsi-tason vahvistus. Lukkarin paikan ottaa nuori ja lupaava oma kasvatti Hanna Toivanen.
Uudet pelaajat: Noora Pasi (PY), Nora Pulkkinen (KeKi), Siiri Pulkkinen (PY), Marianne Roiha (PY)
Lähteneet: Niina Härkönen (Virkiä)
Kempeleen Kiri
Nuorella joukkueella on riveissään useita todellisia tulevaisuuden lupauksia, mm. viisi viime vuoden B-tyttöjen Itä-Lännen pelaajaa. Kokemusta joukkueeseen tuo kolmen vuoden tauon jälkeen kentille palaava Iida Takalahti.
Uudet pelaajat: Tuija Ahonen (TyTe), Julia Kekäläinen (MuPS), Senni Korhonen (Manse PP), Iida Takalahti (välivuosi), Linda Viita (LaVe)
Lähteneet: Sara-Ella Kemppainen (Manse PP), Neea Mikkola (lop.), Jutta Myllyniemi (Kirittäret), Nora Pulkkinen (JoMa), Henna Tähtilä (lop.)
Kirittäret, Jyväskylä
Kevään suurimpana uutisena lähtijälista lyheni, kun Emma Körkkö jatkaa sittenkin uraansa. Samassa ennakkoasetelmat kärjen osalta heilahtivat jälleen Kirittärille suotuisampaan asentoon. Kahden edellisen kauden mestari on valmiina.
Uudet pelaajat: Jutta Myllyniemi (KeKi), Ella Mäkelä (LaVe), Viivi Paananen (PattU), Ronja Salmela (RuoPi), Kati Tanhua (Fera), Aino Vapaavuori (Roihu), Petra Äkkinen (Mailattaret)
Lähteneet: Virpi Hukka (Manse PP), Emma Sallinen (Manse PP), Saana Sumén (lop.), Marjukka Urpelainen (lop.), Iina Valkeejärvi
Lapuan Virkiä
Viimeisimmän mestarijoukkueen (2015) pelaajista on jäljellä enää Janette Lepistö, kun seuraikoni Emmi Viitala lopetti uransa. Virkiä lähteekin menestymään uuden sukupolven pelaajilla. Kokenut lukkari Niina Härkönen tavoittelee uransa ensimmäistä mitalia.
Uudet pelaajat: Niina Härkönen (JoMa), Riina Kerola (SMJ), Oona Liimatainen (Pesäkarhut)
Lähteneet: Anna Honkala (SMJ), Jenna Kammi-Rahnasto (lop.), Silja Syrjälä (SMJ), Emmi Viitala (lop.)
Manse PP, Tampere
Syksyn kuumin siirto toi Virpi Hukan ja Emma Sallisen Tampereelle nostaen Manse PP:n samalla yhdeksi mestarikandidaateista. Kaksi B-tyttöjen Itä-Länttä pelannut kempeleläislähtöinen Sara-Ella Kemppainen on potentiaalinen nimi isoonkin rooliin. Pelinjohtaja Markus Wirzenius saa superpesisdebyyttinsä nimekkään joukkueen luotsattavaksi.
Uudet pelaajat: Susanna Alava (PY), Virpi Hukka (Kirittäret), Sara-Ella Kemppainen (KeKi), Emma Sallinen (Kirittäret)
Lähteneet: Petra Hussa (lop.), Laura Karjalainen (lop.), Senni Korhonen (KeKi) Susanna Kylä-Kause (lop.), Siiri Leppänen (SMJ), Mirka Rintamäki (lop.)
Mynämäen Vesa
Tarjolla on näytönpaikkoja Superpesiksessä ja mahdollinen ponnahduslauta uralla eteenpäin. Joukkueessa jatkavat tärkeinä vastuunkantajina Maria Kitola-Penttinen ja Jaana Marjamäki-Kekola. Uusi pelinjohtaja on Turku-Pesiksestä tuttu Petri Hännikäinen.
Uudet pelaajat: Taru Ala-Tuuhonen (Räpsä), Petra Kerola (SMJ), Lotta Lax (LaVe), Oona Nuutila (LP)
Lähteneet: Sohvi Korhonen (SiiPe), Johanna Käkönen (lop.)
Pesäkarhut, Pori
Milla Lindström vie yhden mahdollisuuden pois sisäpelin keinopaletista, mutta vaihtoehtoja riittää silti. Oma kasvatti Minttu Vettenranta saa hienon mahdollisuuden lautasen äärellä. Koko joukkueelle Suomen mestaruus olisi uran ensimmäinen.
Uudet pelaajat: Minttu Vettenranta (KeKi/Pesäkarhut)
Lähteneet: Fanny Lahtinen (Fera), Oona Liimatainen (Virkiä), Milla Lindström (lop.) Noora Matikka (lop.)
Pesä Ysit, Lappeenranta
Lähtijälista kirpaisee. Kokoonpanossa nähdään mielenkiintoisia tulevaisuuden lupauksia, kuten omat kasvatit Lotta Anttonen, Aino Kuittinen, Essi Rytteri ja Nea Tarjavuori sekä raahelaislähtöinen Noora Leppälä. Pelinjohtaja Jari Komulainen debytoi viuhkassa.
Uudet pelaajat: Linda Kemppainen (OsVa), Noora Leppälä (SiiPe), Ellinoora Ojala (Jana)
Lähteneet: Susanna Alava (Manse PP), Fanni Kanerva (Jana), Noora Pasi (JoMa), Siiri Pulkkinen (JoMa), Marianne Roiha (JoMa), Emmi Simonen (HP), Annika Turtiainen (lop.)
Seinäjoen Maila-Jussit
Kaudella 2018 Maila-Jussien riveissä saattoi olla kolme Kerolaa, nyt heitä ei ole enää yhtään. Anna Honkalan siirron myötä joukkueessa on viisi B-tyttöjen Itä-Länsi-pelaajaa viime vuodelta. Silja Syrjälä on parhaimmillaan Itä-Länsi-tason vahvistus.
Uudet pelaajat: Anna Honkala (Virkiä), Siiri Leppänen (Manse PP), Silja Syrjälä (Virkiä)
Lähteneet: Roosa Aho, Laura Kerola (Tahko), Petra Kerola (MyVe) Riina Kerola (Virkiä), Laura Nurmela (Jalas), Netta Rummukainen (Tahko)
Siilinjärven Pesis
Paluu naisten Superpesikseen tapahtuu vahvasti omavaraisella joukkueella. Mukana on todellisia tulevaisuuden lupauksia, kuten elokuussa vasta 17 vuotta täyttävä lukkari Johanna Pirskanen. Useammalla pelaajalla on edessään superpesisdebyytti, kokeneet Maaret Ahonen ja Hanni-Mari Vainikainen ovat puolestaan juhlineet Suomen mestaruuttakin.
Uudet pelaajat: Emmi Hannuniemi (TyTe), Sohvi Korhonen (MyVe), Roosa Martinmäki (NJ), Hanna Vulli (Manse PP)
Lähteneet: Hanna Huttunen (lop.), Noora Leppälä (Pesä Ysit), Amanda Löfgren (lop.)